Kantojen jyrsintä

Jyrsintä on nopea, helppo ja edullinen tapa poistaa esimerkiksi nurmikon leikkuuta haittaava kanto pihapiiristä. Kantojyrsin on vain 76 cm leveä ja 126 kg painava, käsin liikuteltava laite, joka mahtuu ahtaisiinkin paikkoihin. Jyrsintä ei aiheuta vaurioita pihanurmelle tai muulle kantoa ympäröivälle alueelle.

Jyrsinnän jälkeen kannosta jää vain hienojakoista haketta, joka voidaan kompostoida tai käyttää pensaiden alla ja puutarhassa, talon seinustalla tai vaikkapa karikkeena ulkohuussissa.

Pihapuiden kaato

Kantokeisari kaataa pihasi puut turvallisesti joko perinteisin suorakaatomenetelmin, nosturia apuna käyttäen tai kaatokiipeilemällä. Kaatokiipeilyssä puu karsitaan ylös kiivettäessä ja pilkotaan alas laskeuduttaessa. Tämä menetelmä mahdollistaa puun poistamisen hankalista ja ahtaistakin paikoista, kun normaali kaataminen ei onnistu. 

Lisäpalveluna voit valita vaikkapa puiden poiskuljetuksen tai pienimisen polttopuumittaan.

Pensaiden poisto ja pensasaitojen leikkaus

Pensaiden kaataminen jättää jälkeensä usein ikävän juurakon, jonka poistaminen voi olla hankalaa ja työlästä. Kantojyrsimellä juuret voidaan kuitenkin poistaa helposti ja jälkiä jättämättä. Kivet voivat vaurioittaa kantojyrsintä, joten kivikkoiseen maahan tämä menetelmä ei sovi, vaan avuksi saatetaan tarvita pientä kaivuria.

Kantokeisarilta voit tilata joko koko pensaan poiston tai pelkän siistinnän. Matalien pensasaitojen siistimen onnistuu tikkailta, mutta esimerkiksi korkeiden kuusiaitojen leikkaamisessa käytetään apuna nosturia.  

Raivaustyöt

Kantokeisarin palveluihin kuuluvat risukoiden ja vesakoiden raivaaminen sekä taimikonhoito.

Kantokeisarilta saat avun myös myrskyn tekemien tuhojen raivaamisessa ja niiden ennaltaehkäisyssä.

Pihakivien poisto

Pienehköjen pihakivien poistossa Kantokeisari käyttää joko kivikiiloja tai räjähteettömiä Autostem- louhintapanoksia. Autostem-panoksista voit lukea lisää osoitteessa https://www.autostemtechnology.com (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Edellä mainitut menetelmät ovat turvallisia eikä niistä aiheudu haittaa ympäröivälle alueelle tai rakennuksille. Kivien poisto onnistuu näin paikoista, joihin ei kaivurilla pääse tai räjäyttäminen on vaarallista sitä ympäröivien rakennusten vuoksi. Isompien kivien poisto voi edellyttää kaivurin käyttöä.

Rakennus-, korjaus-ja huoltotyöt

Pihatöiden lisäksi Kantokeisarilta onnistuvat kaikenlaiset kiinteistöjen rakennus-, korjaus- ja huoltotyöt. Rakennusalan ammattilaisena Kantokeisarilta hoituuu lähes homma kuin homma aina sisätilan remonteista vaikkapa terassin rakentamiseen tai rännien puhdistukseen.